2020

15.2.2020 Kilpailusääntökoulutus Hempyölin satulahuoneessa

 
 

29.2.2020 Retki Helsinkiin hevosmessuille

Eipä ollutkaan tällä kertaa Nalle-bussi, mutta hyvin päästiin Tidstrandinkin kyydissä Messukeskukseen ja takaisin. Päivä vierähti mukavasti ja nopeasti kun nähtävää ja opittavaa oli paljon. Anna von Wendtin kouluratsastusklinikka ja estekilpailut kiinnostivat monia, mutta oli mahdollisuus kuulla myös erinomaisia luentoja useastakin aiheesta. Ja aina tietenkin katsella eri rotuisia hevosia ja tehdä edullisia messulöytöjä ;)

VOIHAN KORONA!

Korona-virus laittoi meidänkin suunnitelmat keväältä uusiksi, joten suunnitellut kilpailut peruttiin. Meillä oli varattuna myös näytös Aika Jonka Sain -elokuvaan, jonka kuvauksissa STARAlaiset olivat viime kesänä mukana. Sekin peruuntui, mutta jokainen voi toki käydä katsomassa elokuvan kun teatterit taas aukeavat....

Jouduimme myös perumaan kevään kouluratsastuskilpailut. Hallitus reippaana järjesti sitten kirjoituskilpailun (melkein yhtä kivaa?) mutta ei tainneet runosuonet sykkiä, kun yhtään kilpailutekstiä emme saaneet... :) :) :)

Esteratsastuskilpailuharjoitukset 7.6.2020

Vihdoin Koronan hieman hellitettyä pääsimme aloittamaan kilpailukauden! Osallistujia olikin mukava määrä kun kaikki kynnelle kykenevät, niin hevoset kuin ratsastajatkin, ilmoittautuivat mukaan, vaikka kilpailu tällä kertaa olikin suljettu oman tallin ulkopuolisilta ratsukoilta. Ja mikäpä oli kisatessa, kun sääkin suosi.

Aloitimme luokasta 0-40 cm ja suurimmat hurjapäät hyppäsivät 80-90 cm. Koko kilpailussa pudotettiin tasan 1 puomi, joten ratahenkilökunta pääsi helpolla. :) Voittajat löytyivät silti joka luokkaan! Kuvat Suvi Tirronen

KOULURATSASTUSKILPAILUT JA MERKKISUORITUKSET 6.9.2020

Sateisen yön jäljiltä kenttä oli aika märkä, mutta ulkokisat kuitenkin päätettiin pitää. Normaalien kilpailusuoritusten lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus suorittaa SRL:n ratsastusmerkkien kouluosioita (esteosiot tulossa myöhemmin syksyllä) ja tähän mahdollisuuteen suurin osa tarttuikin. Jotkut hevosista hieman järkyttyivät märästä kentästä, mikä näkyi myös suorituksissa ja taisi tuomarikin saada hieman kuraa päällensä... Mutta semmoiset on välillä Suomen kelit. Kunnialla kuitenkin kaikki selvisivät, nyt vaan esteita harjoittelemaan! Loppuvuodesta tulossa vielä yhdet koulukisat, joissa ratkotaan sitten seuramestaruudet!

Kuvat Tia Hämäläinen ja Suvi Tirronen

ESTERATSASTUSKILPAILUT JA MERKKISUORITUKSET 4.10.2020

Ilahdutttava määrä yleisöä oli saapunut seuraamaan estekisoja, vaikka lähtöjä kilpailussa olikin aika maltillinen määrä. Taitoarvostelulla ratkottiin seuramestaruudet ja samalla suoritettiin ratsastusmerkkien esteosuudet. Pääosin kaikki kilpailijat onnistuivat, vaikka nähtiin myös pari pyllähdystäkin. Estekorkeudet olivat maltillisia, mutta merkkiradat ovat erittäin teknisiä ja vaativat kyllä ratsukolta hyvää yhteispeliä. Pieni sadekaan ei häirinnyt ratsukoidemme keskittymistä. Järjestäjiä ilahdutti myös kilpailun jälkeen kentältä ääntä nopeammin roudaantuneet esteet! :) Kiitos kaikille jotka mitenkään osallistuitte kilpailun toteuttamiseen! <3

Päivän supertähti oli Suomenhevostamma Silla, joka teki nuorten mestaruussarjassa kolme rataa ja nappasi kolmoisvoiton! Seuiramestaruudet 2020:

Lapset: kultaa: Wanda -Onni, Hopeaa: Aino- Emppu

Nuoret: Kultaa: Tia, hopeaa: Rosa, Pronssia:  Suvi, kaikki siis Sillalla

Aikuiset: Kultaa Iida - Lumina, hopeaa Anna- Kassu 

Kuvat Silja Alatalo ja Suvi Tirronen

PERUSHOITOMERKKIEN SUORITUS 17.10.

Syksyisenä lauantaina oli mahdollisuus suorittaa perushoitomerkki siten, että asiat käytiin ensin läpi, jonka jälkeen suoritettiin. Perushoitomerkkiin kuuluvat mm. satulointi, suitsiminen, harjaaminen ja hevosen taluttaminen. Tällä kertaa kurssilaiset olivat niin innokkaita, että opeteltiin myös vähän ekstrahommia :) Ja kaikki pääsivät "kokeesta" läpi!

HALLOWEEN 31.10.2020

Halloween-tapahtuma aloitettiin perinteisesti pukuratsastuksella, johon saatiinkin mukaan toistakymmentä hienoa asukokonaisuutta. Sillä aikaa kun yleisöääniä laskettiin, pidettiin yhdistyksen Syyskokous, jossa käsiteltiin lakisääteiset asiat. 

Piste-esteisiin lähti mukaan 10 ratsukkoa. Tällä kertaa estekorkeus pidettiin maltillisena, mutta esteisiin yritettiin muuten saada vaikeuskerrointa. Hurjapäisimmät ylittivät esimerkiksi kuvassa näkyvän vesimatto-okserin vedessä kelluvine kumiankkoineen... Taktiikoita oli selkeästi käytössä kaksi erilaista; toiset lähtivät varman päälle rauhallisesti aikeena ehtiä enemmän pienempien pisteiden esteitä, toiset rohkeasti täysillä tulta päin ja isoja kohti. Lopulta menestyksekkäämmäksi osittautui jotakin tältä väliltä.... Siinä mielessä ratasuunnittelu onnistui, että tulokset olivat todella tasaisia.
 
Näissä meidän kinkereissä harvemmin aikuiset osallistuvat, joten nyt järjestettiin toista kertaa aikuisille oma Hempyölin Ohdake -Kenttäratsastuskilpailu K-25. Kuten kenttäkilpailussa kuuluukin, osakokeita oli 3; kouluratsastus, maastoeste ja rataeste. Räätälöity ohjelma löytyy täältä. 7 Urheaa ratsukkoa asettui alkutervehdykseen ja taso oli kova! Tämmöisiä ratsukoita harvemmin näkee yksissä ja samoissa kilpailuissa! Muutama kilpailijoista jopa HARJOITTELI ennen koitosta!!
 

1. Risteilijä-Ritva Ritva on käynyt Tallinnassa 26735 kertaa, joskus jopa maissa! Hän omaa platinaetukortit kaikille varustamoille ja on myös hallitseva Itämeren karaokemestari laululla Aikuinen Nainen.

2. Tanhupallo - Tuliharja Ratsukko on kenttäratsastuksen hallitsevat Maailmanmestarit ja voittaneet myös legendaarisen Badmintonin 5* kilpailun 14 kertaa. Tanhupallo on myös perehdyttänyt Sauli Niinistön maastoratsastuksen saloihin.

3. Pupunen - Jopsukka Nuorena laukkahevosena Jopsukka on voittanut sekä Triple Crownin että Grand Nationalin. Eläköidyttyään laukkahommista ratsukko on huvikseen kilpaillut esteratsastuksen World Cupia.
 

4.Ihme Täti - Tyson Ihme Tädin kuuluisin tempaus on ollut kiivetä Eiffel-torniin ulkokautta hevonen reppuselässä, jonka jälkeen ratsukko suoritti tandemhypyn tornista alas. Ihme Täti osaa myös taikoa, veden viiniksi ja ruunikon rautiaaksi.

5. Olaf - Unicorn Princess Fantastique Snowflake Ratsukko on voittanut 42 Oscaria parhaasta ratsukkopääosasta. Sivuosaa ovat näytelleet esim Brad Pitt ja George Clooney. Olaf pitää lämpimistä haleista ja kuumasta kaakaosta.

6. Wanna B. Kenttäratsastaja - Magic Star Ratsukko omaa esteratsastuksen korkeushyppyennätyksen 586 cm ja on voittanut World Cupin 16 kertaa.

7. Jännittävä Muumio - Sweeney Belle Ratsukko on voittanut kouluratsastuksen Maailman Cupin 18 kertaa, ratojen keskiarvolla 99,98%. Ratsastaja valmentaa tällä hetkellä Kyra Kyrklundia ja Isabell Werthiä.

Tunnelma oli katossa ja kannustus mahtavaa. Tuomaristoa lahjottiin mitä mielikuvituksellisimmilla tavoin, ainoastaan yksi ratsukko otti käyttöön tuomariston uhkailun... Tästä huolimatta tuomaristo jakoi pisteitä täysin mielivaltaisesti. Voittajat kuitenkin löytyivät; 1. Olaf 2. Wanna B. Kenttäratsastaja 3. Tanhupallo

Koska mitaleita on kiva jakaa, erikoispalkintoja oli runsaasti:

Urakkapalkinto: Silla <3

Huumoripalkinto: Jori

Tyylikkäin: Bono

Vinoin: Fantti

Kuoriutuvin ja lahjovin: Lumina (joka omana yllätysnumeronaan kakkasi tuomaripöydän eteen)

Paras Ullatusnumero: Tanhupallo

Kulmikkain voltti ja päättömin meno : Olaf

Pihein: Risteilijä- Ritva

Uhkaavin Uhkailija: Pupunen

Paras Pokka: Ihme Täti

Luovin: Wanna B. Kenttäratsastaja

Rennoin: Jännittävä Muumio

Paras Tsemppari: Alexander 1v 9kk

VIDEOKOOSTE KILPAILUSTA LÖYTYY TÄÄLTÄ!